perjantai 19. helmikuuta 2010
Perjantaita
Täällä on viikko mennyt hulinalla.
Maanantaina kävin tädin kanssa uimassa. Uitiin yli kilsa, ja aikaa meni alle tunti. Oikein passeli liikuntamuoto mulle. Ensi viikolla olis luvassa uinti parhaan kaverin kanssa. Käsin myöskin kampaajalla. Laitettiin tummaa jonkun verran vaalean sekaan ja värjäiltiin tyvi. Pieni otsis leikattiin myös, mutta en ole oikein varma tykkäänkö siitä vaiko enkö.
Tiistaina oltiin kotosalla ja siivoiltiin.
Keskiviikkona piti juosta ympäriinsä, Julialla oli kaverin synttärit, tanssi ja illasta käytiin vielä ilmottautumassa kouluun. Nyt neiti odottaa kovasti toukokuista tutustumispäivää kun saa samalla tietää, ketkä pääsee samalle luokalle.
Ensimmäiset kolme vuotta Julia kulkeekin ( ilmaiseksi ) bussilla kouluun, matka on n. 4 kilometriä. Kolmannesta luokasta eteenpäin matka pitää itse maksaa.
Onneksi pysäkki on lähellä, vain muutaman sadan metrin päässä.
Nutrilettdietti ei ole oikein pitänyt :( Olen vaan niin kertakaikkisen kyllästynyt niihin litkuihin. Muuten olen sitten laskeskellut kaloreita ja syönyt hyvin kasvis ja hedelmäpainotteisesti. Kolme kiloa on ( vasta ) lähtenyt yhteensä, mutta hyvä alku. Ajattelin että laihdutus kannattaa kuitenkin paremmin pitkällä tähtäimellä ja olen muutenkin paremman tuulinen.
Nyt alkoi Julialla sitten eskarista hiihtoloma. Ihanaa, viikon saa nukkua pidempään :D Alkuviikosta suunnataankin tytteleiden kanssa Joutsaan mummolle ja vaijalle yökylään. Se on aina ihanaa päästä niitä moikkaamaan ja turisemaan mummon kanssa.
Ja ei ole parempaa kokkia maailmassa kun mummo. Oman mummon lisäksi myös kaverit on sanoneet että niiden mummot tekee parasta ruokaa. Kyl ne mummot osaa :)
Odottelen juuri lekurin soittoa koskien Emilian allergiatestien tuloksia. Saapa nähdä kuin käy.
Sitten lähdetäänkin kaveria tapaamaan ja kaupoille. Pitää käydä ostamassa uusi kalenteri.
Hauskaa viikonloppua kaikille!
lauantai 13. helmikuuta 2010
Mennyttä viikkoa
Emilia on jo paremassa kunnossa. Ihottumat on melkeen poissa. Flunssa vaivaa edelleen. Käytiin perjantaina allergiatesteissä, ja samalla katsottiin tulehdusarvot. Tulehduksia ei ollut, ja viikon päästä pitäisi saada testien tulokset.
Torstaina käytiin Julian, Lumian ja tyttöjen kummitädin Terhin kanssa uimassa. Tytöillä oli tosi kivaa ja yllätys oli suuri, kun Julia oppi sillä reissulla uimaan :D Alkuun se oli melkoista räpiköimistä, mutta loppuvaiheessa likka ui jo altaan päästä päähän. Hieno juttu. Musta toi uimaan oppiminen on vähän samanlainen "etappi" kuin lukemaanoppiminen, pyörällä ajon oppiminen jne.
Autottomia ollaan edelleen. On ollut aika raskas viikko ton mun dietin takia ja siksi että ollaan oltu jumissa täällä kotona.
Eilen päätin että pidän pari vapaapäivää dietistä, ja söinkin ruuaksi lohisalaattia, voi että oli hyvää!
Tänään on uunilohta ja kasviksia.
Huomenna palaan ruotuun ja Nutrailen ainakin perjantaille saakka.
Painoa lähti neljän täysnutrauspäivän aikana 3,3 kiloa.
Jos toisen samanmoisen saisin ensi viikon aikana pois, niin olisin tyytyväinen. :)
Eilen oli mun äitiysloman viimeinen päivä. Mihin tämä aika katoaa??
Vastahan tuo neiti-nokkonen syntyi.
Juteltiin Jamelian kanssa tänään webbikameran välityksellä. Tuli kova hinku kaapata Emppu kainaloon ja lentää Hollantiin :D No, jos sitä tän vuoden puolella vielä sais toteutettua ton ajatuksen.
Nyt siivoamaan, kohta saadaan oma auto kotiin ja sen kunniaksi hurautetaankin Hyvinkäälle tädille kyläilemään.
Mukavaa viikonloppua!
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Neiti Nokkonen
Diettiä pyörähti kolmas vrk käyntiin ja painoa on tippunut kahdessa päivässä 2,3 kiloa. Kyl on ollut tahdonlujuus kovilla ajoittain, sillä ne ruuat on ihan kamalia!! Kaikki maistuu jauholta missä on jotain teollista esanssia ripaus mukana. No, kun tuon 7,5 päivää vielä jaksaa niin hyvä on Sitten muutama päivä kaalisoppaa ja sitten kalaa ja vihanneksia.
Emilian kanssa käytiin lääkärissä tänään, kun hänellä on ollut aika paljon iho-ongelmia ja nyt flunssan myötä iho ajoittain punottaa ja on turpea laajilta alueilta, kuumottaa jne. Jonkin aikaa aina näin ja sitten tulee punoituksen tilalle näppyä. Tätä on siis ennenkin sattunut, ja viimeksi meni vauvarokon piikkiin. Terveenäkin tota esiintyy muutaman kerran viikossa. Diagnoosi oli akuutti toistuva nokkosrokko.
Siihen on hyvä antihistamiinilääkitys, mutta sitä suositellaan vasta vuoden ikäisille.
No, saadaan resepti siihen sitten kolmen kuukauden päästä. Ja lekuri sanoi että jos tuo noin pahana jatkuu niin sitten konsultoi lastenlääkäriä jos voisi aloittaa jo aikasemmin. Kurja ajatella että toista kutittaa ja kuumottaa, kun on näppyä täynnä kauttaaltaan
Allergiatesteihin saatiin myös lähete koska jotkut ruuat aiheuttaa kanssa punoituksia Empussa.
maanantai 8. helmikuuta 2010
No niin, dieetti pyörähti käyntiin ja olen jo päässyt maistelemaan niitä "herkullisia" aterioita.
Voi tulla aika pitkät kaksi viikkoa :D
Aamulla söin Nutrilett mansikka"pirtelön". Aikalailla jauhoisen makuista litkua. Jak. Kakomatta sain kuitenkin alas ja olo oli sopivan kylläinen,
Päivällä testasin patukan. Se oli todella pahaa, ja niiden syömistä en odota tosiaankaan innolla. Piti syödä se kahdessa erässä runsaan veden kera ja silti tökki todella paljon.
Iltapäivällä oli vuorossa kasvisliemi, johon raastoin puolikkaan porkkanan sekaan. Se oli hyvää. Olihan kivaa saada jotain muutakin ruokaa kuin makeaa. Nams. :)
Kohta kaupoille ja sieltä ostan mm. vihreää teetä, sillä sen pitäisi kiihdyttää aineenvaihduntaa.
Liikuntapuoli tuli hyötyliikuntana kun tein siivouksen.
Auton huolto on huomenna, ja me tästä lähdetäänkin nyt viemään sitä.
Voi tulla aika pitkät kaksi viikkoa :D
Aamulla söin Nutrilett mansikka"pirtelön". Aikalailla jauhoisen makuista litkua. Jak. Kakomatta sain kuitenkin alas ja olo oli sopivan kylläinen,
Päivällä testasin patukan. Se oli todella pahaa, ja niiden syömistä en odota tosiaankaan innolla. Piti syödä se kahdessa erässä runsaan veden kera ja silti tökki todella paljon.
Iltapäivällä oli vuorossa kasvisliemi, johon raastoin puolikkaan porkkanan sekaan. Se oli hyvää. Olihan kivaa saada jotain muutakin ruokaa kuin makeaa. Nams. :)
Kohta kaupoille ja sieltä ostan mm. vihreää teetä, sillä sen pitäisi kiihdyttää aineenvaihduntaa.
Liikuntapuoli tuli hyötyliikuntana kun tein siivouksen.
Auton huolto on huomenna, ja me tästä lähdetäänkin nyt viemään sitä.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Flunssan kourissa
Täällä on pari viikkoa jyllännyt flunssa, joka on käynyt kaikki perheenjäsenet läpi.
Julia, Lumia ja Kari alkavat olla paremmassa kunnossa, mutta tänään on ehkä huonoin päivä mulla ja Emilialla. Nokat vuotaa, aivastuttaa, lämpöä, kurkku kipeä.
No, toivotaan että tämä menee pian ohi.
Missataan myös Karin siskon lapsen ristiäiset kun ei viitsitä kipeänä osallistua :(
Mulla alkaa huomenna pikku "projekti". Meinaan elellä pari viikkoa pelkällä Nutriletilla. On niin turvonnut olo ja painokin on noussut ihan liikaa. Tästä voinemme kiittää iltasyöpöttelyä.
Ostin eilen kaksi Nutrilett-tehostartti pakkausta, ja tarkoitus olisi vetää ne putkeen. Samalla mukaan lähti vaaka, sillä koskaan en ole sellaista omistanut.
Tänne raportoin sitten tuntemuksista ja toivon mukaan myös muutamasta pudotetusta kilosta.
Tehostartin jälkeen toivottavasti iltasyöminen ja makean jatkuva puputtaminen olisivat historiaa.
Samalla meinaan vierottautua liiemmistä hiilareista; nykyään mun ruokavalio on aika pastapitoista ja lähes ainoa proteiininlähde on kala. En syö lainkaan kanaa tai punaista lihaa.
Julia, Lumia ja Kari alkavat olla paremmassa kunnossa, mutta tänään on ehkä huonoin päivä mulla ja Emilialla. Nokat vuotaa, aivastuttaa, lämpöä, kurkku kipeä.
No, toivotaan että tämä menee pian ohi.
Missataan myös Karin siskon lapsen ristiäiset kun ei viitsitä kipeänä osallistua :(
Mulla alkaa huomenna pikku "projekti". Meinaan elellä pari viikkoa pelkällä Nutriletilla. On niin turvonnut olo ja painokin on noussut ihan liikaa. Tästä voinemme kiittää iltasyöpöttelyä.
Ostin eilen kaksi Nutrilett-tehostartti pakkausta, ja tarkoitus olisi vetää ne putkeen. Samalla mukaan lähti vaaka, sillä koskaan en ole sellaista omistanut.
Tänne raportoin sitten tuntemuksista ja toivon mukaan myös muutamasta pudotetusta kilosta.
Tehostartin jälkeen toivottavasti iltasyöminen ja makean jatkuva puputtaminen olisivat historiaa.
Samalla meinaan vierottautua liiemmistä hiilareista; nykyään mun ruokavalio on aika pastapitoista ja lähes ainoa proteiininlähde on kala. En syö lainkaan kanaa tai punaista lihaa.
tiistai 2. helmikuuta 2010
Meidän kolmevuotiaalla on aivan mieletön uhma päällä. Toisinaan on lievempiä kausia ja toisinaan taas yhtä kaaosta.
Tänään on ollut taas vähän huonompi päivä. Heräsin siihen, kun Lumia repi pinniksessä olevaa Emiliaa pyjamasta todella kovaa. Pyjaman napit oli auki ja Emppu "kiinni kaltereissa". Punaiset rannut jäi Emilialle Lumian tempauksesta joksikin aikaa.
Myöhemmin olin vessassa ja kuului kova rymäys ja heti perään sahaamisen ääntä.
Lumia oli mennyt kiellettyyn paikkaan, iskän työkalujen kimppuun. Vieläkään en tiedä mitä neiti siellä sahasi mutta ääni oli kova eikä siitä voinut erehtyä.
Puhuin päivemmällä puhelimessa ja silloin sai meidän kahvipannu kyytiä. Pohja meni rikki, joten huomisesta aamukahvista voi vain uneksia.
Huoneen siivous tuotti myös "tulosta" Sieltä löytyi Lumian edellisiltaiset housut, jotka oli mytyssä ja ihan kakassa. Likka oli siis jaskonut housuun ja jättänyt ne huoneeseensa. Pehvansa oli pyyhkinyt nuken peittoon ja siinä samassa yksi dvd-levykin oli peitetty kakkaan.
Ei todellakaan Lumian tapaista.
Alan olemaan ihan puhki tuon tytön kanssa. On yritetty niin hyvällä kuin sitten nurkassa seisomisella. Tiedä sitten mikä auttaisi.
Päätin sitten piristää itseäni ja hain Nomination-koruuni muutaman uuden palan. Otin zirkoniakoristellut J:n, L:n ja E:n.
Otin myös enkelin, muistoksi pienestä jonka menetimme reilu vajaa pari vuotta sitten raskausviikolla 13.
Vaalenapunainen zirkoniakukka lähti myös, lempiväri :)
Ja mother of pearls-sydämenmuotoinen helmi.
Huomenna tulee kaveri poikansa kanssa kylään ja illalla on Julian tanssitreenit.
Öitä.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Kuulumisia
Työskentelen yrityksessä jossa kunnostetaan tynnyreitä ja IBC-kontteja. Tehtäväskaalani kattaa vähän kaikennäköistä, mutta pääasiassa vastaan tilauksista, noudoista, puheluista, toisinaan laskutuksesta, sekä yrityksen laatu- ja ympäristöjärjestelmästä. Olen mukana myös yrityksen kansainvälisessä järjestötoiminnassa, ja siitä syystä pääsen toisinaan reissaamaan työn merkeissä.
Viime viikolla hylkäsin äitiyslomailun hetkeksi ja lähdin Brysseliin päivän työmatkalle. Hyvin meni, vaikka tunsin käyväni varsin hitaalla kuukausien äitiyslomailun jälkeen.
Päivä tuntui melko raskaalta, lähdettiin matkaan viiden pintaan aamusta, ja kotiin saavuin puoli kahdentoista aikaan yöllä. Istumista riitti, n. 5 tuntia koneessa, 5 tuntia kokouksessa ja pari tuntia vielä taksissa. Sekin oli hieman harmillista, että Belgiaa en ehtinyt näkemään juuri lainkaan. Suoraan kentältä kokoushotelliin ja sieltä takaisin kentälle. Noh, ehkä sitten joskus.
Viikonloppu menikin sitten lähinnä shoppailun merkeissä. Tuli ostettua vaatetta itselle ja tytöille, parit kengät ( alennusmyynnit kunniaan! ), turvaistuin kuopukselle, sekä dvd Kreikkalainen lomamatka. Dvd hurahdus kävi aiheen vuoksi, koska tällä hetkellä mulla on ehkä kovin matkakuume ikinä. Tavoitteena olisikin päästä loppuvuodesta miehen kanssa kaksin nauttimaan etelän lämmöstä viikoksi.
Varattiin ensi hätään viikonlopun kestävä kylpyläreissu Turun Caribiaan. Pääsee lapsetkin vähän polskuttelemaan ja hetkellinen ympäristönvaihdos tekee aina hyvää :)
Lauantaina osallistuin ensimmäistä kertaa me&i-kutsuille. Ihania lastenvaatteita kerrassaan! Jokaiselle lapselle ostin pari vaatetta ja itsellekin mekon.
Tämä viikko alkoi siivoilulla ja visiitillä anopin luokse. Mieltä nostatti kovin se, että tänään päästiin jo helmikuulle. Hieman lähempänä kesää ollaan siis taas.
Meidän elämästä;
K rakas aviomieheni. Yhteistä taivalta takana reilut 3 vuotta ja naimisiin mennä päräytettiin 27.6.2009. Ammatiltaan rakennusmies.
Lapsia meiltä löytyy kolme kipaletta, kaikki tyttöjä. Siitä juontaa juurensa myös blogini nimi, prinsessojen valtakunta.
Julia, esikoinen. Täyttää huhtikuussa 7 vuotta ja on innokas eskarilainen. Harrastaa disco-showtanssia ja tykkää ratsastaa.
Lumia, uhmakas keskimmäinen. Ikää 3 vuotta. Vilkas tyttönen joka ehtii joka paikkaan ja toimissaan on hyvin kekseliäs :)
Emilia täyttää kohta 9 kk ja on siis perheemme pahnan pohjimmainen. Iloinen ja rauhallinen peikkotyttö. Osaa nousta seisomaan ja kävelee tukia pitkin, tässä sitä odotellaankin milloin neiti ottaa ensiaskeleet ilman tukea.
Jotta K ei ihan yksin olisi meidän tyttöjen keskellä, niin koira meillä on myös ja se on poika. Poju nimeltään, kohta vuoden vanha sekarotuinen jättikoira.
Asustellaan maaseudun rauhassa Etelä-Suomessa. Meillä on vanha rintamamiesmökki, johon viime vuonna tehtiin n. 100 neliön laajennus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)