maanantai 22. maaliskuuta 2010
Tule jo kevät!
Heissan pitkästä aikaa. En ole "ehtinyt" kirjoittelemaan kun mies on ollut lomalla pari viikkoa.
Kevättä odotellaan kovasti! Ilmat on ihanat ja nytkin aurinko paistaa taivaan täydeltä. Ongelmana on vaan tuo lumen määrä! Ihan järkyttävää.
Joku aika sitten lapioitiin talon edusta puhtaaksi, jottei meidän maakellarista tulisi kevään myötä uima-allasta. Oli melko hikistä puuhaa, kun kasat olivat yli puolitoista metrisiä.
Ollaan myös lenkkeilty paljon lasten ja koiran kanssa. Pojulle hommattiin valjaat, ja se vetää tyttöjä pulkassa. Helpottaa kummasti meidän vanhempien lenkkeilyä, ja Pojukin pääsee vähän purkamaan energiaansa.
HopLopiin eksyttiin yhtenä päivänä ja mukava paikka oli. Vähän vaihtelua Villen Viidakkoon. Lumia on kyllä hurjapää kun laskee innoissaan kaikista isoista liukumäistä, eikä oikeastaan osaa pelätä mitään. Julia taas on tullut äitiinsä ja pelkää vähän kaikkea.
Julian 7-vuotissynttärit lähestyy. Ne on oikeesti 4.4. mutta juhlitaan niitä 3.4. Huhtikuun ekalle päivälle on varattuna Villen Viidakko-bileet, joihin tulee Julian lisäksi 5 kaveria. Helpottaa omaa urakkaa kun ei tarvitse kaverisynttäreitä kotona laitella.
Tarjottavia mietin jo valmiiksi; suolaisiksi meinaan tehdä lohivoileipäkakun, coctailpiirakkaa, ja tonnikalapiirakkaa. Tekisi mieli tehdä myös jotain ihan uutta, mutta mitä?? Antakaapa vinkkejä, mielellään jotain sellaista minkä voisi tehdä jo edeltävänä päivänä..
Samoin täytekakun täyte on hakusessa. Lumialle tein ekaa kertaa kunnon täytteen ( kuningatar+valkosuklaamousse ) ja tekisi mieli kokeilla Juliankin kakkuun jotain muuta kuin perushilloa ja kermavaahtoa. Liivatetta en haluaisi käyttää. Ehdotuksia tähänkin saa mielellään antaa :) Suklaakakkukin vähän kutkuttelisi mieltä.
Ja hiffasin tossa omaa mieltä järkyttävän jutunkin :D Ei ole enää kuin 1,5 kuukautta kun meidän VAUVA täyttää vuoden! Jestas tämä vauvavuosi menee liian nopeasti. Koin sen kolmannen kerran, ja vaikka yritin varautua niin silti se livahti ohi salakavalasti.
Olin viikonloppuna viihteellä. Kaverin kanssa otettiin jokusia kaljoja. Bariin lähtiessä sain kuningasidean oikaista urheilukentän poikki ja jumituin hankeen. Meni oikeasti varmaan parikymmentä minuuttia kun yritin päästä sieltä pois, ja kaaduin varmaan sata kertaa. Baariin kun pääsin niin vaatteet oli litimärät siitä könyymisestä. Älkää eksykö kännissä hangille.
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Kehitystä
Saimpas laitettua tänne kävijälaskurin :)
EN ole vielä oikein perehtynyt tähän bloggailuun enkä osaa juuri muuta tehdä kuin kirjoittaa tekstin, joten toi oli hyvä sysäys parempaan.
Ties mitä mä vielä opin :D
EN ole vielä oikein perehtynyt tähän bloggailuun enkä osaa juuri muuta tehdä kuin kirjoittaa tekstin, joten toi oli hyvä sysäys parempaan.
Ties mitä mä vielä opin :D
Terveisiä Turusta!
Viikonloppu vietettiin Turun Caribiassa. Perjantaina päästiin lähtemään puolen päivän aikaan ja päätettiin ajella vanhaa tietä kun ilmat oli niin kauniit ja haluttiin katsella maisemia.
Matka meni hyvin, ja välipysähdys tehtiin ehkä maailman vanhimmalla bensa-asemalla. Oli aika hupaisa paikka.
Hotellille päästyämme käytiin baarissa ottamassa yhdet oluet ja tytöt sai kokiset.
Sitten uimatamineet niskaan ja kylpylästä nauttimaan.
Allasosasto oli oikein kiva, sieltä löytyi lastenallas missä oli liukumäki, porealtaita, liukumäkiä, vesiputouksia, "luolastoa", syvempiä altaita ja mun ehdoton suosikki oli lämmin ulkoallas missä oli ihanan hämyinen luola kera vesiputousten. Ja ihana huuru siitä altaasta nousi pakkaspäivänä. Uinnin lomassa nautiskeltiin pehmikset ja sitten taas jatkettiin pulikointia.
Uinnin jälkeen siistiydyttiin ja mentiin syömään seisovan pöydän antimia. Hyvää oli ja valikoima oli monipuolinen.
Huoneeseen ei oltu kovin tyytyväisiä, sillä se oli kovin pieni ja melkoisen kuuma. Melkeen koko huoneen pinta-ala oli täyttä sänkyä :)
Ajoissa päästiin nukkumaan ja oltiinkin väsyneitä kaikki.
Lauantaiaamu valkeni varhain, osittain kiitos miehelle joka ei osaa nukkua pitkään. Kuuden jälkeen heräsin siihen että hän nousi ylös ja totesi että kappas, kello tulee kohta yhdeksän..
Päästiin aamiaiselle hyvissä ajoin ja olipa hyvää. Parasta hotelleissa on mun mielestä aamupala :D
Sitten lähdettiin autolla katselemaan Turkua. Ajeltiin ympäri kaupunkia ja harmiteltiin kun paikoittain liikenne takkusi melko paljon. Ei päästy keskustaan johtavalle sillalle vaan jouduttiin heittämään ukari. Syykin selvisi myöhemmin, Myllysilta on sortumavaarassa. Ihan hyvä siis että käännyttivät pois :D
Jätettiin auto torin laitaan ja käytiin kiertämässä tori. Lumialle ostettiin uudet rukkaset. Löydettiin aivan ihana suklaapuoti, jossa tein ostoksia tyttöjen kanssa. Valitsin omat konvehdit huolella ja maksoin niistä pitkän pennin.
Viereisessä karkkikaupassa käytiin myös, ja siellä saatiin todella ystävällistä ja lämminhenkistä palvelua. Omistaja jopa esitteli tyttärensä ja tyttären koiran valokuvan.
Tämän jälkeen käytiin yksillä juomilla Hamburger Börssin ravintolassa.
Hotellilla mentiin taas kylpylän puolelle. Emilia jaksoi vain noin tunnin verran ja sitten lähdinkin hänen kanssaan huoneeseen huilimaan.
Uinnin jälkeen syötettiin tyttelit Hesburgerissa ja itse otettiin ruoka viereisestä Old Havanna ravintolasta. Lohipastaa, nams.
Ilta meni pääasiassa huoneessa. Tytöt katsoivat pari elokuvaa ja me pötköteltiin.
Sunnuntaina aamupalan jälkeen mies ja Emilia menivät takaisin lepäämään ja minä ja isommat tytöt mentiin pallomereen. Vaikka aikuinen olenkin, niin musta on aina kiva päästä pallomereen :D Tytöt leikki hamstereita ja mä olin tietysti joku hirviö sitten.
Ennen puolta päivää olikin aika lähteä kotiin. Ilma oli kaunis ja tie lumeton ja kuiva kuin kesällä. Vauhti tuppasi vahingossa aina lisääntymään, ja mies sitä yrittikin siinä aina himmailla. Niinhän siinä sitten kävi, että muutaman saturaisen pikavoitto saatiin. Vauhtia 122 km/h satkun alueella.
Eli loman loppu oli vähän ikävä.
Ja sitten vielä ne mun suklaakonvehdit. Laitoin ne minibaariin säilytyseen ettei ne olis sulanu laukussa. En halunnut siellä niitä syödä vaan ajattelin nautiskella ne rauhassa kotosalla.
Ja sinnehän ne jäi! En ehtinyt yhtään edes maistamaan.
Tällaiselle suklaaholistille toi on aika paha juttu. Aikuisten oikeesti.
Mutta, ehkäpä mä selviän.
torstai 4. maaliskuuta 2010
Loman odotusta
Nyt se olis jo aika lähellä, loma nimittäin :) Huomenna aamupäivästä pakkaudutaan autoon ja suunnataan nokka kohti Turkua ja Caribiaa! Ihanaa kun pääsee lellimään lapsia sellaisilla jutuilla mistä ne tykkää, pääsee nauttimaan hotellin runsaasta aamiaistarjoilusta, ja saa itsekkin vaihtaa vapaalle. Kokonainen viikonloppu ilman siivousta ja ruuanlaittoa :)
Nyt väsyttää. Tänään on ollut paljon puuhaa. Nousin seitsemältä ja siivoilin kodin. Päivällä käytiin anopilla ja lapset jäi sinne toviksi.
Karin kanssa osuttiin sopivasti samalle paikkakunnalle samaan aikaan, ja käytiin "treffeillä" :) Se vei mut Teboilille kaakaolle ja sämpylälle.
Siitä suuntasin kauppaan ja uimahallille. Allas oli tyhjä kun odottelin kaveria siinä ja ehdin jo innostua. Just ennekuin kaveri saapui, tuli BUSSILASTILLINEN eläkeläisiä sinne. Olikin sitten vähän odotettua ahtaampaa.
Onneksi ne vaihtoi allasta jonkin ajan päästä, niin saatiin parikymmentä kertaa suhata allasta ihan kaksistaan.
Ainoa haittapuoli oli se, että uitiin rinnakkain ja juteltiin, niin välillä meinas voimat loppua kesken kun nauratti niin paljon. Hauskaa oli.
Siitä sitten viereiseen rakennukseen hakemaan possupiikki. Jonoa ei ollut eikä pisto tuntunut ollenkaan.
Anopille hakemaan lapset ja sitten vihdoin kotiin. Nyt mua odottais täällä muksujen ruokkiminen, kamojen pakkaus, koneellinen pyykkiä ja käännöstyö. Saapa nähdä kuin silmät pysyy auki.
Ja tänään alkaa meidän häät telkkarista! Jippii. Kaikki toitottaa mulle että mitä sä niitä enään katot, mutta hääohjelmat on edelleen ihan ykkösiä :)Ja mulla on jemmassa myös Minipätkispussi, joten se siitä dietistä.
Hauskaa viikonloppua kaikille! Palaan sitten rentoutuneena kera kuvien.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Maaliskuu
Ihanaa kun alkoi maaliskuu! Ollaan siis jo lähestulkoon keväässä, vaikka täällä ei tosiaan siltä näytä.
Ollaan vietetty Julian hiihtolomaa. Käytiin Joutsassa mummolassa ja oltiin siellä pari yötä. Käytiin luistelemassa, shoppailtiin ja vietettiin aikaa mun isovanhempien kanssa.
Tähtihetki oli sauna <3 Saunotin ensin Emilian ja sitten sain saunoa yksin rauhassa. Jääkylmän oluen kanssa.
Ihanat löylyt oli. Taukosauhuilla kävin ulkona pimeässä, ja seisoin paljaat jalat puuterilumessa. Tuntui niin hyvältä, että hyvä ettei itku tullut.
Tällä viikolla odotan kovasti perjantaita. Lähdetään Turkuun Caribiaan :) Odotan melkein yhtä innolla kuin lapset.
Torstaina mennään kaverin kanssa taas uimaan kilsat ja siitä menen ottamaan possurokotteen.
Nyt tekemään coctailpiirakoita ja munavoita perheelle iltapalaksi.
Hauskaa viikkoa Jamelia :D
Ollaan vietetty Julian hiihtolomaa. Käytiin Joutsassa mummolassa ja oltiin siellä pari yötä. Käytiin luistelemassa, shoppailtiin ja vietettiin aikaa mun isovanhempien kanssa.
Tähtihetki oli sauna <3 Saunotin ensin Emilian ja sitten sain saunoa yksin rauhassa. Jääkylmän oluen kanssa.
Ihanat löylyt oli. Taukosauhuilla kävin ulkona pimeässä, ja seisoin paljaat jalat puuterilumessa. Tuntui niin hyvältä, että hyvä ettei itku tullut.
Tällä viikolla odotan kovasti perjantaita. Lähdetään Turkuun Caribiaan :) Odotan melkein yhtä innolla kuin lapset.
Torstaina mennään kaverin kanssa taas uimaan kilsat ja siitä menen ottamaan possurokotteen.
Nyt tekemään coctailpiirakoita ja munavoita perheelle iltapalaksi.
Hauskaa viikkoa Jamelia :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)