sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Kevättä.
Empäs olekkaan hetkeen päivitellyt. Meillä on ollut vähän tietokoneongelmia, ja siksi en ole jaksanut. Mun koneessa oli tyylikkäästi 28 virusta ja 13 vakoiluohjelmaa ( ja yllätys yllätys ilmainen tietoturvaohjelma :D )
Julian 7-vuotissynttärit on onnistuneesti ohi. Neiti sai kivoja lahjoja, esim. cd soittimen, vaatetta, pelejä, rahaa. Myös toivelahjat huuliharppu ja Marskin merkki löysivät tiensä meille. Lahjarahat upposivat pääasiassa uuteen kännykkään, kun siinä pitää olla kamera, pelejä ja mp3-soitin kuulemma.
Ihanaa kun kevät on vihdoin saapunut kunnolla. Viikonloppuna aloin huomaamaan leskenlehtiä siellä sun täällä. Myös krookukset ovat paikoittain nousseet. Ihanaa.
Ollaan ulkoiltu paljon ja kaivettu lasten polkupyörät, keinu ja trampoliini esiin. Eksyttiimpä tivoliinkin reilu viikko sitten.
Emilia on alkanut kävelemään jonkin verran :) Menee jo pitkiäkin matkoja! Taito on siis hallussa mutta kontaten pääsee nopeammin.
Siirryttiin myöskin ehtaan maitoon ja on ihanaa kun ei enää tarvitse raijata korvikemaitopurkkeja kaupasta kotiin. On se vaan jo niin iso tyttö!!
Meille muutti viime viikolla parikuinen gerbupoika, joka ristittiin Olaviksi. Olavi on ihana ja koko perhe on tykästynyt kovasti. Hyvin antaa käsitellä eikä arastele meitä juuri lainkaan.
Gerbujahan kuuluisi olla ainakin kaksi, mutta Olavi on erakkoluonne, eikä hevillä kaveria kelpuuta.
Viime viikolla tehtiin Emilian kanssa päiväreissu Porvooseen Emilian kummitätiä moikkaamaan :) Olipa ihana taas nähdä, monen kuukauden tauon jälkeen. Käytiin kaupoilla ja kirppiksellä, sekä kahvittelemassa.
Löysin reissulta taas vaihteeksi uudet kengät itselleni. Pitäisi ehkä tehdä jotain mun mahdottomalle kenkien hamstraamisen himolle.
Emilia sai kummitätskältä aivan ihania vaatteita 1-vuotislahjaksi. On hauska kun tuliaiset tuli Hollannista saakka, niin Suomessa ei jokapaikassa tule vastaavia vaatteita vastaan :)
Meillä on aitaprojekti meneillään pihalla. Tehdään koiruudelle uutta korkeampaa aitausta, sillä Poju tulee joka aidasta yli, tai läpi tai ali.
Samalla järkätään lasten leikkialue ja grillikatos uuteen paikkaan.
Vielä kun löytäisin jostain sisäisen viherpeukaloni ja laittaisin jotain istutuksia tuonne. Taitaa kyllä olla aika kaukainen haave, sillä mun vihertaidot huipentui siihen kun sain pääsiäisenä rairuohon kasvamaan. En vaan ole kukkaihmisiä.
Mulle on iskenyt viikonlopputylsistyminen. Onneksi seuraaville viikonlopuille on ohjelmaa jo valmiiksi. On tulossa veljen synttärit, vappu, Emilian synttärit, Julian tanssikoulun näytös jne..
Nyt siivoilemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti