Mulla on ihan haikea olo. Meitin vauva täyttää huomenna 1v.! Edelleen ihmettelen miten salamana tämä vauvavuosi menee, ja samalla odotan innolla jokaista uutta taitoa mitä neiti kasvaessaan oppii.
Mikähän siinä onkin, että aina 1-vuotissynttäreiden alla elelen mielessäni vahvasti vuoden takaisia tapahtumia. Tasan vuosi sitten tänään tiesin jo lähteväni huomenna synnyttämään koska synnytys käynnistettiin viikkoa ennen laskettua aikaa. Miten jännitti ja odotti ihan kamalasti, ja mietti että miten sitä saa seuraavana yönä nukuttuakaan.
No, hyvinhän se meni ja Emilian synnytys oli kaikinpuolin ihana ja helppo. Suloinen mustatukkainen peikkotyttö, jolla oli karvainen selkä. Ei voi muuta sanoa kuin että, oi niitä aikoja.
Emilialle on iskenyt flunssa. Nokka vuotaa mutta kuumetta ei ole. Meillä olisi huomenna 1-vuotisvalokuvaus, mutta katselen vielä tilannetta että pitääkö sitä siirtää.
Juhlat pidetään lauantaina ja siihen on onneksi vielä aikaa.
Emppu sai ensimmäisen synttärilahjansa jo viikonloppuna. Appiukolla on thaimaalainen vaimo, ja heiltä Emilia sai kultaisen kauniin kaulaketjun, missä roikkui pienenpieni kultainen budhapatsas. Ikävä kyllä se patsas siitä jo hävisi, mutta ketju on tallella ja sen Emppu laittaa myös valokuvaukseen.
Me ollaan miehen kanssa vihdoin alettu panostamaan pihan laittoon. Meillähän on vanha rintamamiesmökki, johon on tehty laajennusosa, ja piha on ollut aikalailla luonnontilassa. Lisäksi siellä on kaikenlaista rakennussälää vielä ja voin sanoa ettei näytä kovinkaan nätiltä.
Eilen käytiin hakemassa Norjan angervoja, ja raivattiin talon etupiha risuista ja pienistä puista, sekä istutettiin angervot pensasaidaksi. Vielä aika onnettoman näköistä, kun taimet on niin pieniä. Uskoisin kuitenkin että siitä tulee oikein kiva.
Sain samalla reissulla mieheltä ennakkoon äitienpäivälahjaksi kirsikkapuun. Kävi oikein hempeilemään ja sanoi että se on meidän lemmenpuu, heh.
Ja lopuksi kuva vielä meidän punkkarista:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Meilläkin on pihan laitto edessä, mutta oon aatellu tässä pikkuhiljaa vuosien aikana sitä tehä:) Voi mikä punkkari beibe :)
VastaaPoista