Inhokki nimeltä auton katsastus

Tänään oli taas se päivä vuodesta että mun oli aika katsastaa rämisevä ja koliseva Focukseni. Auton katsastaminen kuuluu mun inhokkeihin, en oikein tiedä miksi.
Ahdistus alkoi jo eilen ja jatkui vahvana koko päivän.

Noh, eihän se läpi mennyt. Ei tullut yllätyksenä, mutta harmittaa silti. Tuulilasissa on halkeama ja siihen täytyy vaihtaa uusi tuulilasi, pakoputken suojapelti on osittain irti ( siitä siis johtuu se, että mun saapumiseni kuullaan kaukaa ) ja lisäksi etupäässä oli joku "koiranluu" joka oli välyksellinen ( ?!? ) Tästä selityksestä ehkä huokuu samalla mun loistava autotietämys.
Mutta joo, ei voisi vähempää kiinnostaa. Auto on mulle välttämätön paha ja pelkästään kulkuväline täällä korvessa. En tykkää niistä yhtään.
Jokatapauksessa remppa tulee maksamaan reippaasti yli 600 euroa.
Tekisi mieli lähinnä tuikata tuleen koko p*ska.

Olen mietiskellyt tota katsastusinhoani, että mistä se kumpuaa.

Ensimmäisen kerran kun 19-vuotiaana jouduin katsastamaan autoni ( "pähee" vuoden -86 toyota corolla )olin tuolloin hyvin isosti raskaana. Vauva antoi odottaa itseään yli 2 viikkoa yli lasketun ajan ja hermot alkoi olemaan riekaleina. Katsastus osui justiin sopivasti tuohon saumaan ja tulos oli tietystikin hylätty.
Aloin vollottamaan vuolaasti suoraan siinä hölmistyneen katsastusmiehen edessä kun niin veetutti. Kampesin itseni autoon ja hyvä että näin ajaa katsastushallista ulos kun kyyneleet sumensi näkökentän. Kyllä hävetti.

Mutta kehitystä on selkeesti tapahtunut näiden vuosien aikana. En muuten itkenyt tänään yhtään :)