keskiviikko 8. joulukuuta 2010
Joululahjat lähestulkoon hankittuna :)
No niin, täällä alkaa olemaan lahjaostokset loppusuoralla! Jasper rebornkin tuli jo kotiin ja on kyllä upea ilmestys. Kuva on nopeasti kännykällä nappastu, joten ei anna oikeaa kuvaa nuken väristä ja ykityiskohdista.
Vielä pitäisi isälle, miehelle ja parhaalle ystävälle jotain keksiä, muuten hommat on hanskassa :)
Eilen käytiin taas kirppistelemässä ja samalla reissulla törmättiin Joulupukkiin. Pelkästään Lumia oli matkassa, mutta yllätys oli suuri sillä Lumppari on meidän perheen suurin Joulupukkifani. Pukkia piti sitten mennä uudestaan vielä halaamaan kesken kauppareissun. Kassalla Lumia tokaisi että olisi halunnut vielä pussatakkin pukkia, ja suuttui sitten kun en antanut sen mennä pukkia pussailemaan.
Siitä puheenollen, on vähän pukin hankintaongelmia nyt. Meillä on käynyt monta vuotta sama ( ihan mielettömän huono ) pukki. Se on mun vanhempien tuttu, ja siksi ovat joka vuosi ottaneet sen hommaan. Tänä vuonna sovittiin että pistetään pukki vaihtoon. Tuo vanha on tosi tökerö lasten edessä, yhtenä vuonna kiskasi koko partahässäkän leukansa alle, parran kuminauhat on selvästi näkyvissä ja viime vuonna Julia näki kun pukki autosta noustessaan veti peruukin ja hatun päähän :/ Tosi kurjaa tommonen, pienten lasten edessä ei sopisi säheltää noin, kun usko joulupukkiin on kuitenkin vielä niin vahva. No, etsinnät jatkuu!
Julia valittiin koulun Lucianeidoksi ja heillä on tänään harjoitukset. Yllättävän paljon neiti tuntuu jännittävän kunniatehtäväänsä, mutta onneksi sieltä jännityksen seasta on myös huomattavissa intoa :) Harmittaa vähäsen, kun en pääse tapahtumaa itse katsomaan.
Tänään on myös avoimet ovet Julian disco-showtanssissa, ja mennään Jullen kummitädin kanssa katsomaan likan tanssia.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onpas siellä lahjahankinnat hyvällä mallilla! Itse olen hankkinut lahjan vasta yhdelle kummilapselle.. Monta lahjaa olisi vielä mietinnässä.
VastaaPoistaToivottavasti löydätte hyvän pukin, kurja tuollainen amatööri! Meillä hoitaa pukin virkaa varmaan miehen veli, kuten viime joulunakin. Hyvin toimi. :)